Onnistuneen liikelahjan sisällä on aito ja oivaltava idea.

”Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa..”

…viemme vanhan totuuden hieman pidemmälle ja teemme
kuvasta kolmiulotteisen.

Laseroiduissa kristalleissa vain mielikuvitus on rajana. Pystymme
toteuttamaan vaativimmatkin ideasi todeksi.

Sinä ja asiakkaasi tulette olemaan tyytyväinen kolmiulotteiseen
laserointiin ja sen laadukkuuteen. Lahjasi on
varmasti mieleenpainuva.

Tuotekuva pienoismallit

 

Yrityksen oma tuote laseroituna kristallin sisään on upea lahja, jonka asiakas tule muistamaan.

Tuotekuva, jota käytämme laseroinnissa, voi olla joko asiakaan omalta suunnittelupöydältä tai vaihtoehtoisesti me mallinnamme kohteen kolmiulotteiseksi. Laseroitava kohde voi olla hyvin pieni osa tai todella iso kokonaisuus. Käyttämämme hyvin tarkan laserointitekniikan ansiosta myös pienimmät kohteet tulevat esille.

Uniikki Palkinto

 

Palkinnon ojentaminen on juhlallinen ja mieluisa hetki. Muistamisen aiheita on monia ja ansioituneita vielä enemmän.

Muisto menestyksekkäästä hallitustyöskentelystä, kiitos ansioituneelle työntekijälle tai palkinto kilpailun parhaalle – yhdessä voimme suunnitella ja toteuttaa juuri oikeanlaisen palkinnon. Palkinnot valmistetaan yksilöinä, joten myös yksittäisten tekeminen onnistuu. Asiakaskuntaamme kuuluu yritysasiakkaiden lisäksi myös urheiluseurat.

Logosta uusia ulottuvuuksia

 

Onnistunut liikelahja säilytetään kauemmin. Pidennä liikelahjan elinkaarta ja suunnitellaan yhdessä teille näyttävä käyttö- tai koriste-esine logokaiverruksella. Logot pystytään käsittelemään myös kolmiulotteiseksi. Kolmiulotteisuus tuo logoon ulottuvuutta ja näyttävyyttä.

Valokuvasta

 

Onko yrityksessänne henkilö, joka täyttää pyöreitä vuosia?

Valmistamme myös valokuvasta kristallikuvan, joka on oiva ja muistoja herättävä lahja. Kuva voi olla esimerkiksi henkilökuva tai vaikkapa henkilö työtehtävässään. Henkilökuvat voidaan myös käsitellä kolmiuloitteiseksi. 3D-muotokuvat tuovat poikkeuksetta hymyn huulille. Kristallikuva on taatusti persoonallinen ja uniikki lahjaidea.

Tyylikkäästi viimeistelty

 

Kaikki tuotteemme viimeistellään huolella loppuun asti. Lahjapakkauksiin on mahdollista myös painattaa asiakkaan logo erilaisia painatusmenetelmiä hyödyntämällä.

Alihankinta- ja muut palvelut

 

Teemme alihankintatyönä myös muita erilaisia syvä- ja pintakaiverruksia. Lisäksi palveluihimimme kuuluu 3D mallintaminen. Mallinnukset toteutetaan valokuvien pohjalta.

Kuvagalleriaan pääset klikkaamalla tuotekuvia tai tästä.

 

Miten ja mistä?

Kristallikuvio voidaan laseroida lähes mistä tahansa kuvamateriaalista, joka muunnetaan ohjelmallisesti pistepilveksi ja siirretään laserin avulla valitun aihion sisään.

Kristallikuviot laseroidaan K9-laatuluokan optiseen kristalliin erittäin tarkalla vihreää laseria käyttävällä laserointikoneella. Aihion raaka-aineen puhtaus ja valonläpäisevyys on paras mahdollinen. Tutkitaan yhdessä mahdollisuudet tehdä teidän yrityksenne näköinen lahja.

Kristalliaihioluettelo löytyy klikkaamalla tästä (pdf tiedosto)

Katso yritysesittelyvideo YouTube Vimeo

 


Kiinnostuitko?

Ota meihin rohkeasti yhteyttä. Soita meille 044 – 299 0577 tai lähetä viesti yhteydenottolomakkeella >>>>

 


Tyytyväiset asiakkaat

Korkealuokkaiset tuotteet sekä palvelu on aina avainasia Kristallikuviolle. Valmistamme tuotteet aina erittäin huolella ja palvelemme asiakkaitamme siten, että asiakkaat käyttävät palveluitamme uudelleenkin.